Helsinki 12.3.2003
Miksi EU:n perustuslain merkitys
salataan äänestäjiltä?
Muutosvoimat Suomi
rp:n puheenjohtaja Ilkka Hakalehto puhui keskiviikkona 12.3.2003
Helsingissä. Hän sanoi mm. seuraavaa:
Nykyiset
eduskuntapuolueet salaavat äänestäjiltä EU:ssa
parhaillaan laadittavan perustuslain merkityksen. Sen vuoksi jokaisen
on syytä tietää, että vain valtio laatii ja
hyväksyy itselleen perustuslain. Tämä tosiasia
paljastaa, mikä Euroopan Unioni todellisuudessa on.
Yksikään
eduskuntapuolueista ei ole asettunut vastustamaan EU:n perustuslain
säätämistä. Eikä yksikään
eduskuntapuolueista ole halunnut kertoa äänestäjille,
että sen jälkeen kun Unionilla on oma perustuslaki, Suomi
on – mikäli ei sitä ennen eroa Unionista – tuon
perustuslain alainen osavaltio samalla tavoin kuin Baltian maat
olivat aikoinaan Neuvostoliiton osavaltioita. Ero on vain siinä,
että kun Nevostoliittoa hallitiin sosialismin periaatteiden
mukaisesti, EU:ta hallitaan raha- ja pääomavallan
omaksumien kapitalismin periaatteiden mukaisesti. Tässä
suursijoittajien etujen mukaisesti johdetussa yhteiskunnallisesti
epäoikeudenmukaisessa liittovaltiossa köyhät köyhtyvät
ja pieni vähemmistö rikastuu enemmistön
kustannuksella.
EU- ja
EMU-jäsenyys asettavat maallemme ahtaat liikkumarajat. Muun
muassa pääomien vapaata maasta vientiä ei ole lupa
rajoittaa, minkä seurauksena Suomeen ei jää pääomia
työttömyyden poistamiseksi välttämättömien
työpaikkojen perustamiseen. Kun 450 000 työttömän
– näin suuri on maassamme vallitseva ns. laaja työttömyys
– yhteiskunnalle aiheuttama taloudellinen menetys on n. 7,5
miljardia euroa (45 miljardia markkaa) vuodessa, on kiistämätön
tosiasia, että tämä summa on pois jatkuvien
leikkausten kohteena olevien terveys-, sosiaali- ja muiden julkisten
palvelujen rahoittamisesta. Ainoa keino poistaa työttömyys,
turvata julkiset palvelut ja pelastaa suomalainen hyvinvointivaltio
on vapautua EU:n määräysvallasta. Ilman tämän
tosiasian tunnustamista kansallamme ovat edessään entistä
ankeammat ajat.
Kieltäessään
EU-jäsenyyden seuraukset ja antessaan katteettomilla
vaalilupauksillaan väärän kuvan vallitsevasta
todellisuudesta, nykyiset eduskuntapuolueet ajautuvat ennen pitkää
umpikujaan, josta niillä ei ole kunniallista ulospääsyä.
|